HEINÄ-SYYSKUUN 2016 YWAM KOIVUMÄEN UUTISKIRJE

HEINÄ-SYYSKUUN 2016 YWAM KOIVUMÄEN UUTISKIRJE

.

Herra on ollut niin uskollinen ja armollinen meille kaikille halki vuosien. Jesaja 43:18-19 ilmoittaa „Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.“ Hän rohkaisee meitä näkemään uskon silmillä niitä uusia asioita, joita Hän haluaa tehdä meissä ja meidän kauttamme YWAM Koivumäen yhteistyökumppaneiden avulla.

Jesus’ Style DTS 2016

Kolmen kuukauden intensiivisen luentojakson jälkeen oppilaat ja koulun henkilökunta lähtivät 9-viikkoiselle aktiomatkalle Ateenaan, Thessalonikiin ja Makedoniaan. He olivat myös 2-viikkoisella aktiomatkalla eri puolilla Suomea.

IMG-20160818-WA0000IMG-20160818-WA0003

Oppilaiden ja koulun henkilökunnan mielestä aktiomatka ei ollut helppo. Se oli haastavaa mutta samaan aikaan rohkaisevaa, koska he pystyivät jakamaan hyvää sanomaa toivosta ja Jumalan rakkaudesta pakolaisille, kodittomille, apua tarvitseville, sairaille ja lapsille.

Yksi oppilaista sanoi, ettei hän olettanut tekevänsä lapsityötä, mutta että hän muisti, mitä hänelle oltiin sanottu siitä, että hän tulee jakamaan Jumalan rakkautta lasten parissa. Tässä kahden oppilaan mietteitä kouluajasta:

Juho Kemppainen:

Opetuslapseuskoulussa opin miten Jumala haluaa olla läheisessä suhteessa meidän kanssa. Opin myös miten monella tavalla Herra puhuu. Opin paljon Jumalasta ja mitä on elää syvässä suhteessa Hänen kanssaan. Opin Jumalan johdatuksesta. Opin miten henkimaailman todellisuus näkyy tässä maailmassa. Opin paljon identiteetistä Kristuksessa.“

 

IMG-20160901-WA0000IMG-20160901-WA0030

Liljaana:

Opetuslapseuskoulu oli minulle Jumalan todellisuuden kohtaamista ja ymmärtämistä. Tiedän esimerkiksi kuinka halukas Jumala on puhumaan minulle, sekä minun kautta muille ja että Hän on yhtä elävä ja todellinen kun vieressä istuva ystäväni! Oon saanu kokea ajatusteni, persoonallisuuteni ja tapojeni haastamista turvallisessa ympäristössä, minkä seurauksena oon saanu kasvaa ja muuttua enemmän siksi kuin miksikä minut on luotu. Jumalan ihmeet ja yliluonnollisuuden todellisuus on häkellyttävää! Tästä on turvallista jatkaa Jeesuksen opetuslapsena elämistä!“

 

IMG-20160826-WA0019IMG-20160818-WA0005

Rosa:

Mulle opetuslapseuskoulu oli mennä lähemmäs Jumalaa ja myös ymmärtää enemmän Hänen suunnitelmiaan mun elämääni varten.

Jumala puhui minulle ja oli yllättävää nähdä miten Hän todellakin haluaa puhua meille ja kuinka paljon Hän rakastaa kuulla myös mitä meillä on mielessä. Me voidaan aina mennä Hänen luokseen omien ajatusten ja ongelmien kanssa ja Hän antaa meille rauhan ja ilon Kristuksen kautta, joka on meissä.

IMG-20160826-WA0025DSCN0322

Lahjojen pakkausta pakolaisille!   Hienosti tehty!                                Onnittelut valmistuneille DTS opiskelijoille ja henkilökunnalle!

YWAM Koivumäen henkilökunnan seikkailuja

Viimiset kolme kuukautta YWAM Koivumäen henkilökunnalla on ollut tilaisuus palvella monella eri tapaa monissa paikoissa. Yksi henkilökuntamme jäsen sanoi, miten hän koki suurena etuoikeuksena saada palvella paikallisissa seurakunnissa, koska hän sai käyttää omia lahjojaan rohkaisemalla ja vahvistamalla toisia.

Yhden keskiviikon avoimen illan kokouksessa mies tuli rukoiltavaksi erityisesti sen vuoksi, että hän oli kuullut muilta, miten YWAM Koivumäen porukka on heitä rohkaissut. Hän kertoi meille, että hän on osallistunut meidän keskiviikon avoimiin kokouksiin, koska siellä on saanut kuulla itselleen ajankohtaisia sanoja Herralta vierailevien puhujien kautta ja henkilökunnan jäsenet ovat auttaneet häntä kasvamaan omassa uskossa ja innostuksessa Herraa kohtaan.

Yksi nainen, joka säännöllisesti osallistuu meidän keskiviikon avoimiin kokouksiin sanoi, että hän on saanut uudistua, virvoittua ja rohkaistua joka kerralla, kun hän tulee tänne ylistämään yhdessä Herraa.

Kaksi naista sanoivat, että opetus, jonka he kuulivat YWAM Koivumäen tiimiltä yhdessä kokouksessa, joka järjestettiin heidän seurakunnassa, oli suuri siunaus heille molemmille. He saivat vahvistuksen niille Herran lupauksille, joita he olivat aiemmin saaneet.

Toinen mies sanoi, että hänellä on ollut vaikeaa luottaa ja uskoa Jumalan sanaan, mutta sen jälkeen, kun hän jutteli kahden henkilökuntamme jäsenen kanssa, jotka hän tapasi kadulla, hän sai rohkeuden viedä omat huolensa ja epäilyksensä Herran eteen. Kyllä, Herra on johdattanut ja yhdistänyt YWAM Koivumäen väkeä jatkamaan ihmisten tavoittamista ja aina vaan saa uudelleen ihmetellä miten Jumala voi tehdä suuria asioita heidän kauttaan ja heissä.

 

KOULUJA

KYLLÄ, Jumala on se joka kutsuu työhönsä, mutta me olemme silti niitä, jotka käyvät vielä läpi eri kouluja. Jotta YWAM Koivumäen henkilökunta voi tehokkaammin tehdä Jumalaa tunnetuksi ja opetuslapseuttaa toisia. He osallistuivat neljän päivän mittaiseen YWAM Suomen kokoukseen. Tämän neljän päivän aikana YWAM Suomen johtajat ja henkilökunta etsivät Herraa yhdessä, kysyen uutta näkyä ja sanaa tähän hetkeen Herralta, rohkaisivat toinen toisiaan pysymään uskollisina Herralle. He myös rukoilivat Suomen, hallitusten, seurakunnan johtajien ja Kristuksen seuraajien puolesta.

Henkilökunta osallistui viikon kestävään Opetuslapseuskoulu työpajaan huolimatta siitä hinnasta, joka heidän täytyy maksaa huomatessaan, etteivät he ainoastaan panosta omaan hengelliseen kasvuunsa vaan myös niiden ihmisten, joita he tulevat opetuslapseuttamaan.

YWAM Koivumäen perhe kutsuu ihmisiä yhteistyökumppaneiksi Herran työhön tukemaan meitä rukouksin, taloudellisesti tai auttamalla käytännön asioissa, joita keskuksessamme täytyy tehdä tai muulla tavalla.

Rukoilisitko meidän kanssamme seuraavien aiheiden puolesta:

1. Henkilökuntaamme lisää jäseniä, joilla on halu palvella Suomessa ja naapurimaissa.

2. Tukijoita, jotka haluavat tehdä yhteistyötä meidän henkilökuntamme ja YWAM Koivumäen palvelutöiden kanssa taloudellisen avun ja rukouksen merkeissä.

3. Viisautta, voimaa ja Jumalan suosiota YWAM Koivumäen perheelle voidaksemme palvella Herraa uskollisesti ja tehokkaasti.

4. Oppilaita tuleviin kouluihimme: Ylistyskouluun, Ylistys -opetuslapseuskouluun ja Evankeliointikouluun.

5. Osallistujia meidän uuden vuoden leiriimme joulukuun 30.päivästä 1.päivään tammikuuta 2017.

Haluamme ilmaista YWAM Koivumäen yhteistyökumppaneille ja ystäville kiitollisuutemme. Te olette olleet uskollisia ja anteliaita kaikkina näinä vuosina rukouksin ja kuukausittain taloudellisesti tukien, jonka ansiosta me voimme jatkaa Herran palvelemista tällä paikalla. Suuri kiitos teille yhteistyöstä meidän kanssamme ja siitä, että jaatte kanssamme näyn nähdä enemmän koulutettuja, varustettuja ja rohkaistuja ihmisiä, jotka voivat vaikuttaa omissa kaupungeissaan ja maissaan elämää muuttavan totuuden kautta Jumalan teillä kulkien.

Armoa ja rauhaa,

YWAM Koivumäen perhe

 

About the Author