YWAM

Missionuoret (Youth With A Mission, YWAM) on kansainvälinen kristillinen lähetysjärjestö, joka toimii yli seurakuntarajojen ja on sitoutumaton mihinkään kirkkokuntaan.

YWAM on sitoutunut levittämään raamatun sanomaa kaikkialle maailmaan. YWAM:in tunnuslause on ”Tunne Jumala, ja tee Hänet tunnetuksi”. YWAM on perustettu vuonna 1960 ja järjestön tavoite oli silloin saada nuoret mukaan lyhytaikaisille lähetysmatkoille tavoittamaan ihmisiä Jeesuksen nimessä. Nykyään YWAM on yhä keskittynyt nuoriin ihmisiin, mutta sen lisäksi mukana toiminnassa on ihmisiä kaikista ikäryhmistä, aina eläkeläisiin asti, jotka ovat päättäneet antaa eläkepäivänsä YWAM:in työn eteenpäin viemiselle. Useimmat toimintamuodot mahtuvat kolmeen pääkategoriaan: Evankeliointi, Koulutus ja Laupeuden työ. Tällä hetkellä Youth With A Mission toimii yli 1000 kohteessa, yli 170 maassa n. 17000 työntekijän voimin.

Toiminta Suomessa

Suomessa YWAM-toiminta alkoi jo vuonna 1972, jolloin suomalaisia nuoria osallistui Munchenin olympialaisten yhteydessä YWAM:n järjestämään aktioon. YWAM on alusta saakka ollut järjestö, joka on haastanut nuoria radikaaleja lähtemään liikkeelle ja jakamaan Jumalan Ilosanomaa kaikille kansoille, ja niinpä Suomessa rekisteröitiin Lähetysnuoret virallisesti vuonna 1977. Lähetysnuorten tilalle perustettiin vuonna 1994 Missionuoret-Youth with a Mission Finland ry.

2000-luvulla Missionuorten työ on kasvanut nopeasti. Pitkään toimintaa oli pyöritetty Helsingin toimipisteestä käsin, mutta vuonna 2004 hankitun Koivumäen keskuksen innoittamana toimintaa on nyt Helsingin ja Koivumäen lisäksi Rovaniemellä ja Ruurikkalan keskuksella, Evijärvellä. Uusia kouluja on perustettu ja henkilökunnan määrä kasvanut rohkaisevasti.

Opetuslapseuskoulun tiimi aktiomatkalla Puolassa

  • Missionuoret järjestää Opetuslapseuskouluja (DTS) jatkuvasti, kouluttaen ja lähettäen yhteensä 20-50 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä lyhytaikaiseen lähetystyöhön vuosittain.
  • Erilaiset tiimit kiertävät Suomen seurakuntia opetuslapseuttaen, haastaen ja innostaen nuoria lähtemään liikkeelle, sekä palvellen erilaisissa tapahtumissa tarpeiden mukaan.
  • King’s Kids -työ tavoittaa yli 1000 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea.
  • Missionuoret järjestää, ja avustaa järjestämään, hengellisiä tapahtumia ympäri Suomea.
  • Evankeliumia levitetään useilla eri tavoilla.
  • Maahanmuuttajien parissa tehdään monenlaista työtä.
  • Euroopan Frontier Missions -työtä johdetaan Suomesta.

 

Missionuoret haluaa jakaa Jumalan rakkautta uusilla tavoilla, ja siksi uusia työmuotoja syntyy kokoajan. Missionuoret on järjestö, jossa ei pelätä astua ulos perinteisistä toimintamalleista, ja se saakin ihmiset löytämään itsensä tekemästä asioita, joita ei olisi voinut kuvitellakkaan tekevänsä. Jumalalle kaikki on mahdollista, ja kun annamme Hänelle tilaa, saamme nähdä ihmeitä ja tunnustekoja!